
1. Oltiin juuri muutettu tähän kunnan pahaseen, niin lähdimme sitten veljeni kanssa kalastelemaan. Oli alku kesää, kesälomat juuri alkaneet, ja taisi olla aika kylmä kevät kaiken lisäksi. No ekana soudimme tuosta kohdan kolme sillan ali, ja ennen siltaa poika nosteli 6-7kg haukea. Siinä sitten ihmettelimme ja kattelimme että näinköhän saa sen ylös, no jäimme tietenkin siihen heittelemään vähäksi aikaa mutta ei mitään tapahtunut. Jatkoimme matkaa, emme tienneet vielä missä kalapaikat ovat, joten aikamme viskottua ympäriinsä päädyimme ympyräykköseen. No, isoveljelläni oli harmiksemme ostettu Shakespearin joku televapa honkkarista, kokoa korkeintaan 180cm, eli joku UL vapa, ja siinä oli hänen tyttöystävän isän papan isosedän(joka topauksessa TODELLA vanha) professori, joka oli varmasti 20cm pitkä, jossa oli melkein yhtä pitkä peruke. No menimme aivan rantaa, kasvitkaan ei pahemmin haitanneet kylmän kevään takia. No yhtäkkiä sitten se uistin jäikin jumittamaan...Riuhdoin siinä aikani ja sitten annoin vavan omistajalleen. Ja hellanlettas kun vedestä ampaisi semmoinen mörökölli että oksat pois! En eläessäni ollut sellaista nähnyt, vaikka siihen aikaan sitä kokemusta ei muutenkaan ollut, mutta matti meikäläinenkin pystyi sanomaan että se oli iso! Sitten ollessaan korkeuksissa alkoi krokotiilimainen riuhtominen (ja tiedätte loput

), mutta kappas vaan, uistin ei tullut perässä, vaan puoli peruketta...Semmonen kala-stoori siinä kohtaa....
2. Tämä on ihan vakiopaikka, siinäkin on muutama iso saatu Stormin särjennäköiseen kalajigiin, mutta ongelmana vaan niissä että ne tuppaa menemään kahtia

. Tosiaan illalla tuolta 9metristä nousevat syönnille tuohon lahteen, ja aina illalla ollaan ne sitten saatu sinne siimanpäähän, ja nimenomaan stormin jigiin. Ylös asti ei tietenkään niitä saada

3. Tämä kohta on ihan ok affenapaikka, ja hauen puikkarin siinä saa melkein aina. Koska silta on juuri sen verran läpimentävä, että molemmille puolille jää normisoutuveneellä 1m. Joten siinä on semmoinen pienoinen virtaus, ja toinen seikka on se, että tuosta sillan vasemmalta puolelta on luultavasti kaivettu pohjaa tuon sillan tekemistä varten, joten siinä on monttu.
4. Kohta on semmoinen julkkiskalapaikka

, siellä voi bongata vaikka Tuuli Matinsalon ja Aki Parviaisen, Antsakin sielä taitaa olla


1. Täälä tulee melkein aina sitten kalareissun aikana pyörittyä. Todella helppo paikka kalastaa, sillä kun tommoinen pieni lutakko on kyseessä, niin yleensä ne kalat majailee tuossa "syvänteessä", josta ne on helppo jallittaa.
2. Täällä vietetään juhannus

. Joo elikkäs kaverin kanssa ollaan oltu juhannuksena tuossa telttailemassa, siitä on sitte kiva mennä tuohon heittelemään, kun saaliskin on melko taattu. Elikkäs tuo pieni kärpäsen p*ska tuossa ympyrän keskellä

Tuli aika pitkä stoori, mutta kestäkäää....