Pojat, pojat, miksi ei mitään raporttia ole kuulunut.

Ollaan vasta toivuttu pikkuhiljaa reissusta

Perjantaina oltiin tosiaan jo treenaamassa siellä, mutta taimenet kyllä loisti poissaolollaan. Olttiin vielä
todella ulkona, ihan selkämeren reunoilla, mutta ei vaan kalaa tullut. Ilmakin ehkä oli perjantaina hieman liian
"hieno" taimenen kalastukseen, aivan tyyny ja aurinko porotteli. Veden korkeus myös vaihteli valtavasti
koko viikonlopun ajan.
Lauantaina sitten kilpailuun ja keli oli jo hieman parempi, vedenpintakin hieman rikki jne.. Yksi tanttu sieltä
kuitenkin löydettiin(saajana allekirjoittanut), mikä kuitenkin muhkeat 3 cm alamittainen. Ko. taimen kun olis
ollu mitallinen, niin kakkostila olis 58 veneen kisasta tullut, ei muuten yhtään ottanu pannuun

Kokonaisuudessaan
kuitenkin hyvä reissu ja taimen hanat auki tältä syksyltä, vaikka olosuhteet olivat melko vaikeat. Pitää olla kuitenkin
ihan tyytyväinen reissuun.
Sunnuntaina ei enää kalaan päästykään, syynä ehkä pieni pääkipu sekä n.20m/s oleva tuuli.