Nyt herää kysymys, mikä oli taimenten keskipaino? Luonnollisestihan suurimmat
kalat pääsevät aina irti.

Toki muistanhan minäkin, kun vapa oli aivan solmussa
ja kala irtosi lyhyen väsytyksen jälkeen..... Turha selittää minun kun ei ole videokuvaa
tai muutakaan tueksi.
Kävin sitten galleriassa katsomassa kalastuskuvia. Löytyi sieltä kuva Juhan taimenestakin, joten
äskeiset jutut voi jättää "kateellisten panetteluksi". Hienoja kaloja!
Eli Tanska on hieno maa ja minulla aikakin on pelkkiä hyviä kokemuksia sieltä.
Ps. Olenkohan katkera, kun itsekin veikkasin pahasti pieleen.
Ei punnittu, mutta olisikohan puoli kiloa aika lähellä keskipainoa. Joelta ne kalat löytyy sieltä, vaikka moni on sanonut että jokia ei kannata tsekata ollenkaan läpi, mä olen toista mieltä.
Kalojen koko on merelläkin hieman suomen kokoa pienempiä, esimerkiksi 5kg meritaimen on jo siellä JÄTTI ja harvinainen, johtuen siitä että syövät pääasiassa hyönteis/matoravintoa.