Aika heikko perustelu verrata kirjolohta karppiin ja ankeriaaseen. Kirjolohet istutetaan pääosin onkikokoisina ja kalat todennäköisesti kuolevat parin vuoden aikana, ellei niitä ylös oteta.
Hmmm... Mihen perustuu väite, että istutetut kirjolohet kuolevat parin vuoden aikana eivätkä selviä? En ole ikinä kuullut mitään tuohon viittaavaakaan lausetta ja kuullostaa siis mun korvissa aika ihmeelliseltä. Haluaisin kuulla todellakin siis lisää miksi kirjolohet eivät istutusten jälkeen selviä muutamia vuosia kauempaa?
Lisäksi Suomessa kirjolohia istutetaan vuodessa satoja tuhansia kiloja. Mikäköhän on karppien istutusmäärä vuosittain? Todennäköisesti puhutaan sadoista tai muutamista tuhansista kappaleista.
En ymmärrä miksi pitäisi hidas kasvuinen karppi tappaa jo heti nuorena ja pienenä jos kerran sillä kestää isoksi tulemisessa kauan ja niitä istutetaan juuri niin vähän? Eikös kirjolohen tappaminen juuri silloin olisi "järkevämpi" vaihtoehto kun niitä istutetaan satoja tuhansia kiloja kun taas karppeja juuri se sata tai muutama tuhat kpl.
Myöskin kirjolohi lampia on kerrottu netissä ja muualla ja ne eivät ole Suomessa harvinaisuuksia, kun taas karppi paikkoja ei karpinkalastajat kerro kuin niille harvoille ketkä kalastaisivat niitä c&r meiningillä eivätkä tappaisi niitä, koska karppi on Suomessa selvästi harvinaisempi kala. Ja eikös karpit yleensä juuri istuteta johonkin keskelle mettään olevaan järveen tai lampeen jonne kukaan ei eksy vahingossakaan jollei tiedä paikasta mitään, jotteivat ne joutuisi verkkokalastajien kohteeksi heti.

Nää mietteet on taas ihan perstuntumalla ja pienellä maalaisjärjellä mietittyjä asioita. Karpin/kirjolohen kalastuksesta ja tietoja noista kaloista mulla ei ole juuri yhtään.
Suomessa ei elä nykyään ainuttakaan ankeriasta, jolla olis mahdollisuus lähteä matkustamaan kohti Sargassonmerta.
Hmm.. eikös meressä elävät ankeriaat pääse enää sinne kutupaikalleen Suomesta Itämerta pitkin? Onko tuolla Itämeren eteläpäässä Tanskalla ja muilla valtioilla jotkut esteet vai, kun eivät läpi pääse? En usko että ankeriaita ainakaan Itämereen istutetaan Suomessa, ehkä mahdollisesti järviin josta ne eivät pääse tosiaan pois lähtemään, mutta tietääkseni kyllä ankeriaat ihan Itämerta pitkin vielä Atlantille pääsevät ja sieltä kutupaikoilleen.
Enkä usko, että ne matkan varrella kaikki kuolisivat johonkin Itämeren huonoimpiin kohtiin, missä ei happea enää ole.