12 §
Kalastus atraimella, harppuunalla tai niihin verrattavalla terällä, koukulla tai kärjellä varustetulla välineellä samoin kuin tulta tai valoa käyttäen haavilla on kielletty lohi- tai siikapitoisessa joessa, koskessa ja virtapaikassa, sekä jollei kalastusalue toisin määrää, huhtikuun 15 päivän alusta kesäkuun 20 päivän loppuun muissakin vesissä.
kalastuskunnat voivat itse rauhoittaa tiettyjä alueita, turvatakseen hauen kudun. Mutta muuten ei laki kiellä. Piti kirjoittaa tuo sama teksti, mutta temesi ehti ensin. Olen itse valanvannonut kalastuksenvalvoja, joten tiedän asian laidan

No näin sen itsekin ymmärsin, joten pitää se hyväksyä sitten kisaan mukaan, kun seura ei ole erikseen kerta kieltänyt tätä kutuhaukien atrain pyyntiä

Mutta muutos tulee kyllä ensi vuodeksi
