Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« : 07.08.08 - klo:22:41 » |
|
Olen tässä lusikoiden takomisen ohessa suunnitellut myös vaapun tekoa. Tarkoituksena on kehitellä "yleisvaappu" joka kestäisi virtaa ( mielellään kovaa sellaista) ja olisi mukava heitellä. Esimerkkinä RIKO, loistava uistin kaikinpuolin. Kohdekalana järvitaimen. Kunhan sopiva malli löytyy, niin lastusen lattiat ovat puolen metrin lastu-kerroksessa  . Malli on ollut pienessä mielessäni jo pidemmän aikaa. Ekat versiot näyttivät omaan silmään suunnilleen semmosilta, kuin ajattelinkin, mutta eivät perhana oppineet uimaan. Eivät sitten millään! (kuvat 1&2) Järki meinas lähtee  Kokeilin vaikka mitä, mutta lopulta luovutin ja annoin pojille leluiksi. Joo joo, poistin koukut, ei ne nyt häjyyjä ole! Mietintämyssy päähään ja sihi-juomaa sivistyneesti naamariin ja uutta yritystä. Kokeilin pikkusen eri juttuja mm. painotusta ja ilman painoa, kolmea erilaista uintilevyä jne jne. Kävin tänään testailemassa tekeleitä. No nehän osasivat uida!(Kalat olivat kuitenkin toista mieltä, YLLÄTYS!) Pari mallia rupes jo näyttämään lupaavalta. ( kuva 3 & 4 ) Maalit on mitä on, uintia täs haetaan..Toi pu-mu on aavistuksen sirompi, kuin muut aikaisemmat ja se tuntui olevan ratkaiseva tekijä. Laitan lisää juttua sitä mukaan kun homma kehittyy. Kaikenlainen kommentointi, ideat ja ajatukset ovat tervetulleita. Ai niin..nimekseen saivat: Lastusen TÄHKÄ-vaappu
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
PAR
Puksun Paronitar
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 770
yksi itse saatu kala vastaa tuhatta ostettua
Profiili
|
 |
« Vastaus #1 : 07.08.08 - klo:22:55 » |
|
Tähkää kun pähkää, niin saletisti hyvää tulee.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
riwehe
spede
Jäsen

Poissa
Viestejä: 278
Profiili
|
 |
« Vastaus #2 : 07.08.08 - klo:22:57 » |
|
Tähkää kun pähkää, niin saletisti hyvää tulee.
Mitäköhän tämäkin tarkoittaa?! 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
allu_
"MacGyver"
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 1203
Profiili
|
 |
« Vastaus #3 : 07.08.08 - klo:22:59 » |
|
Hieno homma, kunhan ei tarkoita lusikoiden "tuotannon" loppumista kokonaan 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
K1M
Jäsen

Poissa
Viestejä: 121
Säästä vesi kaloille
Profiili
|
 |
« Vastaus #4 : 07.08.08 - klo:23:02 » |
|
Hienoja on nämäkin.  Malli poikkeaa hieman perinteisistä ainakin mun silmis.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
PAR
Puksun Paronitar
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 770
yksi itse saatu kala vastaa tuhatta ostettua
Profiili
|
 |
« Vastaus #5 : 07.08.08 - klo:23:29 » |
|
Mitäköhän tämäkin tarkoittaa?!  Allu jo tuosta vastauksestani YV:tä lähetti ja vastaukseni on tähän lastusen lauseeseen " Laitan lisää juttua sitä mukaan kun homma kehittyy". Pähkäillä = miettiä ja kokeilla. Eli Tähkää pitää pähkäillä, jotta maestro on itse tyytyväinen tulokseen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
SUURkalastaja jyväskyläst
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 267
-Suuuuuurrkalastaja
Profiili
|
 |
« Vastaus #6 : 08.08.08 - klo:20:18 » |
|
Etköhän sä noistakin saa kunnon tappopelejä tehtyä.  Minkäs pitusia nuo ovat ?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #7 : 08.08.08 - klo:20:24 » |
|
Etköhän sä noistakin saa kunnon tappopelejä tehtyä.  Minkäs pitusia nuo ovat ? N.7cm. Painosta ei vielä lopullista varmuutta. Riippuen miten painotan vai painotanko ollenkaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
a-n-a
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 609
Profiili
|
 |
« Vastaus #8 : 08.08.08 - klo:20:36 » |
|
Hyvältä näyttää hyvältä näyttää  Ootko ajatellu kumpaan lappuun enemmän kallistusit satulaan vai porras (L) lappuun? Eikös aika pitkälti virtaaviin vesiin kuten tenolle suunnitellut vaaput ole porras lappujen kanssa? Vai oonko väärässä?  Mutta toivon mukaan onnistut vaapun valmistuksessa yhtä hyvin kuin peltienkin teossa 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
AMR
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #9 : 08.08.08 - klo:22:09 » |
|
Hyvältä näyttää hyvältä näyttää  Ootko ajatellu kumpaan lappuun enemmän kallistusit satulaan vai porras (L) lappuun? Eikös aika pitkälti virtaaviin vesiin kuten tenolle suunnitellut vaaput ole porras lappujen kanssa? Vai oonko väärässä?  Mutta toivon mukaan onnistut vaapun valmistuksessa yhtä hyvin kuin peltienkin teossa  Tod. näk. porraslappua tulee tehtyä. Toki jotkut tekijämiehet saavat satulamallillakin hienon uinnin ja virrankeston. Tää vaappu homma on tarkoitus tehdä "hiljaa hyvä tulee" meiningillä. Ens keväänä pitäis sit olla mitä uittaa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #10 : 14.08.08 - klo:21:57 » |
|
Pu-Mu värinen malli tuntuu toimivan parhaiten. Pikkusen sirompi malli, kuin noi muut. Vielä täytyy testata virrassa, jos kestää virtaa, niin tämmösiä sitten olis tulossa. Pari ruipelohaukea hyväksyivät jo mallin.
Tän mallin lisäksi on tarkoitus tehä vielä toinen malli. Vielä pienempi. Semmonen jotain 4-5cm Hornetin kokoluokkaa ja tyyliä. Se on vaan aika haastavaa näpertelyä nakkisormille.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
jänis
Rauhaton Roger Rabbit
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 724
Kaikki paitsi purj... eiku kalastus on turhaa!
Profiili
|
 |
« Vastaus #11 : 14.08.08 - klo:22:11 » |
|
Hyvä hyvä!!! Nämä on hienoja vaappuja! Tuo runko malli on PORNO. Ja tuo ylin oikeala mahtavis väreissä! En eritysenmin tykkää vaapuista, mutta nämä on mieleeni 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
! vituik män prkl ! "Emmä me sä" "Ontuja-lussukat" Kaikki mikä menee pohjaan, ei välttämättä tule ylös.. --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --=
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #12 : 14.08.08 - klo:22:15 » |
|
Hyvä hyvä!!! Nämä on hienoja vaappuja! Tuo runko malli on PORNO. Ja tuo ylin oikeala mahtavis väreissä! En eritysenmin tykkää vaapuista, mutta nämä on mieleeni  Nyt on kyllä pupujussilla mennyt ruokasienet ja myrkkysienet sekasin 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
jänis
Rauhaton Roger Rabbit
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 724
Kaikki paitsi purj... eiku kalastus on turhaa!
Profiili
|
 |
« Vastaus #13 : 14.08.08 - klo:22:44 » |
|
Eiku oikeen tosi! Katoin heti silloin kun laitoit kuvaa, että nyt tulee komeeta vaaputinta!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
! vituik män prkl ! "Emmä me sä" "Ontuja-lussukat" Kaikki mikä menee pohjaan, ei välttämättä tule ylös.. --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --= --=
|
|
|
|
Niilo92
Vieras
|
 |
« Vastaus #14 : 15.08.08 - klo:17:33 » |
|
Jos haluat virtaa kestävän vaapun niin ostat lyijy levyä ja painotat keskilenkin ja nokka lenkin väliin runkolangan päälle,toimii varmasti.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #15 : 15.08.08 - klo:19:05 » |
|
Jos haluat virtaa kestävän vaapun niin ostat lyijy levyä ja painotat keskilenkin ja nokka lenkin väliin runkolangan päälle,toimii varmasti.
Joo tuo taitaa olla totta. Olen kokeillut painotella joitain ja just tää pu-mu olikin painollinen versio. Vaapussa tuntuu olevan paljon enemmän "muuttujia" mitkä vaikuttaa uintiin verranttuna lusikkaan. Kiitti vaan, Niilo. Kaikki apu otetaan vastaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
|
Niilo92
Vieras
|
 |
« Vastaus #16 : 15.08.08 - klo:20:45 » |
|
Ja toi uinti läppä mitä käytän niin oon todennut itte sen paskimmaks porras levyksi.Tilaa truutilta näyte paketti sen uintiläpistä sieltä löytyy myös hyviä,make04 läpät on ok ja huuskosen läpät on hyviä niitä itte käytän
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #17 : 16.09.08 - klo:21:06 » |
|
Tähkä vaappu on tauolla ja odottaa talvea. Tiedän nyt millaisia niistä teen, tai ainakin yritän.
Ostelin Romolta viime viikolla aihioita ja harjottelin niiden kanssa. Kokeilin taas kahta eri painotusta ja kahta uintilevyä. Täytyy käydä koeuittamassa lähiaikoina. Jonkinlaista muikku-särki-salakka väritystä yritin. Omaan silmään näyttävät melko mukavilta, taimen saattaa olla toista mieltä.
Edit: Laitoin jutun tänne, jos joku on toista mieltä, niin laittaa tän sitten tee-se-itse osioon.
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.09.08 - klo:21:09 kirjoittanut Lastunen »
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #18 : 17.09.08 - klo:20:54 » |
|
Laitan vielä pari kuvaa näistä Romoista ku jäivät niin tummiksi. Ei meinaa oiken sävyt erottua, ku sisällä kuvaa.
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
SUURkalastaja jyväskyläst
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 267
-Suuuuuurrkalastaja
Profiili
|
 |
« Vastaus #19 : 17.09.08 - klo:21:10 » |
|
Nam! Eiku tarjoamaan Keski-Suomen koskien jalokaloille. 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
jabala
Aktiivi
Jäsen
 
Paikalla
Viestejä: 277
Porilainen vatipää
Profiili
|
 |
« Vastaus #20 : 18.09.08 - klo:07:09 » |
|
Minun silmääni nuo turpalevyt vaikuttavat hieman kookkailta. Olen huomannut ainakin satulalevyn tapauksessa liian suuren levyn aiheuttavan uimataidottomuutta, tai oikeastaan se aikaansaa niin voimakkaan haku-ilmiön, että kaikki muu uinti kuolee. Hakua saa tapettua levyä kaventamalla / "litistämällä". Porraslevyllinen onkin helpompi saada uimaan reilulla painotuksellakin ja kestää virtaa paremmin. Muuten tuo runkomalli näyttää tosi hyvältä, ja muutenkin ovat komeita. Kyllä tuollaisen rungon uimaan saa, ja hyvin. Varmasti on kovia koskikoneita, kun vaan mestari löytää mieleisen kokoonpanon. Noh, jos nuo viimeiset ovatkin mestariuimareita, älä kerro mun mielipiteitä niille, etteivät pahastu  .
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 18.09.08 - klo:07:15 kirjoittanut jabala »
|
tallennettu
|
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #21 : 19.09.08 - klo:17:33 » |
|
Eilen kävin pikasesti uittamassa. Positiivinen yllästys, nehän uivat! Pikkusen joutu runkolankaa väänteleen, mut sehän kuuluu asiaan?
Löytyykö täältä ketään koskigurua joka käy lähiaikoina koskilla / virtapaikoissa? Voisin pari lähettää testiin. Nyt tarvisin kriittistä ja monipuolista palautetta, et saan päätettyä lopullisen mallin mitä rupeen tekeen. Lähetän testivaaput vain ja ainoastaan semmoselle kalamiehelle, joka oikeesti kiertää ahkerasti koskia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
Toge
VIP #13 "yhden menin ottamaan...."
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 679
Profiili
|
 |
« Vastaus #22 : 19.09.08 - klo:18:18 » |
|
Noo toi on suhteellista mikä on paljon mut kesäsin joka päivä ja nyt koulun alettua kalastelen yleensä viikonloput  Toisaalta ei sun varmaan kannata mulle lähettää ku "mun" koskista ei löydy jalokaloja oikeestaan muuta kuin kirree. Tietysti jos noi oli niit 7cm mittasia ni noihin käy viel toutaimetki kiinni.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Mitäs kyyyyl
|
|
|
Lastunen
Hankasalmen Kansleri
Yleisvalvoja
Jäsen

Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #23 : 19.09.08 - klo:18:23 » |
|
Noo toi on suhteellista mikä on paljon mut kesäsin joka päivä ja nyt koulun alettua kalastelen yleensä viikonloput  Toisaalta ei sun varmaan kannata mulle lähettää ku "mun" koskista ei löydy jalokaloja oikeestaan muuta kuin kirree. Tietysti jos noi oli niit 7cm mittasia ni noihin käy viel toutaimetki kiinni. Nää on niitä tulitikunmittasia. Ja ei sillä väliä vaikka uittais uimahallissa, kunhan vaan uitttais virtavedessä aktiivisesti ja antaisi kunnolla kehittävää palautetta.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Sain viime kesänä niin isoon hauen, notta kylälääset söi sitä viikon ja se karkas silti!
-Sivulta 7 (lastusen lusikat) löytyy ennnätyskalat ja sivulta 14 "historiikki" - -Sivulla 3 (Lastusen vaaput) on myös enkkalista, tosin vielä vaatimaton-
|
|
|
Toge
VIP #13 "yhden menin ottamaan...."
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 679
Profiili
|
 |
« Vastaus #24 : 19.09.08 - klo:18:45 » |
|
No siinä tapauksessa kyllä noi kriteerit täyttyy minun kohdallani. Joka kerta ku vähänkin on vapaata niin mut koskelta löytää ja palautettakin voin kyllä antaa rehellisesti takasin päin. Lähetäppä pressa vaikka yytä ja veetä jos testaajan tästä itelles haluut 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Mitäs kyyyyl
|
|
|
|