Suomussalmi, Ala-vuokkiNonnii, nyt alkaa olla mökkireissu ohi...noin tunti sitte pääs kotiin ja nyt varmaan jaksais jo kuvaa ja rapsan tynkää kirjotella

Eli 2 viikkoo oltiin mökillä, ja tarkotus oli kuhaa ja taimenta pääasias yrittää mut ei ihan menny putkeen sen osalta kun ei oikestaan oo ollu yhtäkään kokonaista "hyvää" päivää sään kannalta, melkeenpä joka päivä sato. Jonkunverran kumminkin ehti kalassa käymään ja testailla omia vaappuja kuhalle ja lastusen lusikoita koskella taimenelle, niitä kun ei tullu niin syötin lastusia ahvenelle ja hauelle, ja hyvin kelpas

Muutaman päivän oli jo ehitty mökillä olla ennenku pääs vasta ekaa kertaa kuhaa kokeilemaan. Ja sekin reissu meni aika lyhyeks kun oli kaikkea muutakin tehtävää, suunnilleen 21:00-00:00 oltiin kuhaa yrittämässä. Oli jotenkin sellanen fiilis että nyt tulee kalaa ja hyvin kun ilma oli mitä hienoin, järvi oli ihan tyynin ja auringonlaskusta tuli pirun komeen väriseks koko järvi. Noh 15min oli menny siitä kun sai uistimet veteen ni alko jo toisessa vavas tuntumaa jotain, ajattelin että vaappu hakkaa pohjassa kun siinä kohdalla oli pohjassa sellanen harjanne, mut sit huomaskin että kalahan se on, ja vähän ajan päästä veneeseen ylös reilun kilon kuha

Ajattelin että kokeillaas samasta kohtaa uudestaan jos sattuis olemaan muitakin siinä, mut 2 kertaa samasta kohtaa kokeiltiin mut ei mitään eloa enää. Jatkettiin matkaa vähän matkan päähän mistä ennen on tullu hyvin kalaa, mut nyt sekin vaikutti tyhjält, mut just kun ajateltiin että lähdetään pois kun vaikuuttaa aika nihkeeltä syönti niin tuli kaks haukea ihan putkeen, ja viiminen niistä jäi reissun isoimmaks, vajaan 3 kilon hauki, mikä oli yllättävän pirtee

Vaikka ei kalaa niin hirveesti tullu niin pirun hyvä reissu silti, niin komeella kelillä ois jaksanu olla vaikka kuinka kauan

En muista päiviä ulkoa, mut muistelisin että kahen päivän päästä tosta edellisesta kuha reissusta lähettiin kokeilemaan kuhaa taas, mut nyt päivällä, vaikka suosinkin iltaa/yötä kuhan kalastuksessa ja ylipäänsä oon mieluummin illalla kalassa kun päivällä, mut reissu menikin yllättävän hyvin, 1-1,5kg haukia ja n.75gr ahvenia sai ottaa koko ajan uistimista irti, vaikka oltiin vasta menossa "kunnon paikoille"

Noh kun päästiin näille paremmille paikoille

niin ei mennyy kauaakaan kun oli eka kala kiinni ja kun sen veneeseen sain niin siinä olikin sit ihan hyvän kokonen kuha, jo jonkunverran isompi kun viime kuha, ja tää kuha jäikin sitte reissun viimiseks ja isoimmaks

, Kun vähän ajan päästä alko jytissä aika reilusti jo vavassa ja nyt huomas että on reilusti vauraampi kuha kiinni, jonkun aikaa olin jo väsytelly/kelaillu kalaa lähemmäs kun innostu vetämään siimaan yllättävänkin paljo kuhaksi. No siinä taas jonkun aikaa sain kalaa rauhotella ja sain sen jo ihan lähelle venettä, ja haavikin oli jo otettu käsiin, mut kala innostu vetäämään vielä kerran syvyyksiin ja sieltä tulikin takas pelkkä vaappu

piru että harmitti senjälkeen, kun olis ollu varma enkka kuha

No loppujen lopuks oli silti hyvä reissu

Taas oli pari päivää sadellu ja sit tuli päivä milloin ei satanu kun välillä ihan pieniä kuuroja, ja ajattelin lähtä saapaskoskelta taimenta kokeilemaan kun ahventa,kuhaa ja haukea olikin jääkapissa fileinä vielä ihan hyvin

Koskelle kun pääs niin näytti taas saalisvarmalta paikalta mut ei tullu tällä reissulla ihan kohdekalaa. Jonkun aikaa etiskelin hyvännäkösiä heittelypaikkoja kun ekaa kertaa nyt koskella olin niin meni vähän aikaa siinä kierrellessä, mut sit läyty pari sellasta "varman" näköstä paikkaa ja jäin heittelemään...Varmaan tunnin olin siinä tyhjään heitelly kun alko vavassa jotain eloa tapahtumaan, huomas että ahvenhan se siellä, vähän ajan päästä huomas jo vähän paremman kokoseks kalaks ja tiesin että nyt on pakko mennä mun säälittävä ahven enkka rikki, ja menihän se rannalle tuli n.0,5kg ahven

Siinä sitten ton puolkilosen jälkeen sain heti putkeen 2 heitolla vielä 2 hyvänkokosta ahventa, ja sit taas hiljeni se paikka ja jonkun ajan päästä lähin koskea alemmas ja siellä sitten ei mitään eloa kunnes ihan viimisellä heitolla tarras kiinni, ajattelin että no nyt on taimen kiinni kun pyristelee jo aika ilosesti vastaan, mut sekin osottautu sitten about 1,5kg koski haueksi

Siitä sitten takas mökille kun ei enää vähään aikaan ollu kaloista mitään havaintoa ollu. Taas hyvä reissu vaikka ei sitä taimenta tullukaan, mut enkka ahvenkin piristi mieltä

Seuraavana päivänä uudestaan koskelle, jos vaikka nyt jo se taimen tulis, mut ei tälläkään reissulla...Jäi oikeestaan aikalailla samanlaseks kun edellinenkin päivä, suht isoja ahvenia tuli mut siihen se sit jäikin, ja alko jumalattoman kova sade niin lähetiin takas mökille.
Noh koskeltakun ei mitään ihmeempiä ei tullu, niin ajattelin käydä taivallammelta kirreä kokeilemessa, vaikka viime vuoden perusteella paikka olikin aika "laimea"....Jonkun tunnin siellä jaksoin heitellä ja kun ei kaloista mitään havaintoa niin pistettiin tulet ja grillattiin makkarat ja lähettiin mökille...
Sitten käytiin vielä sellasella pirun hyvännäkösellä koskella ahventa kokeilemassa ja niitä tulikin reissulla niin paljo kun tarvi

Ahven paikalta mentiin noin. 100metriä vielä ylemmäss ja siellä oli sellanen suht matala suvanto minne aina eksyy yllättävänkin isoja haukia ja ahvenia.
Paikalle kun päästiin niin heti ekalla heitolla kala kiinni, huomas heti että on isompi, kun ei suostunu pintaan tulla ja veteli siimaa ulos aika ilosesti, kun vielä laitti vehkeillä tuolla oltiin

Jonkun aikaa kalaa väsytelty ja suostu jo näyttäytymään pinnemmassa, ja luulin jo että on 5kg kun oli pirun paksussa kunnossa, selkä oli yllättävän paksu ton kokoseks, kun kalan ylös saatua painoks tuli "vaan" 3,6kg...Tän hauen perään tuli vielä monta ahventa ja yks 2kg hauki, kaikki tais tulla lastusen lusikalla kun oli pirun hyvä peli tonne, kun sai uimaan matalalla eikä ruopannu pohjaa

Siinä nyt oikeestaan kaikki mitä osaan reissusta kertoo, ja ei oo kyl mun juttu tää kirjottaminen, sen huomaa

kirjotus virheitä varmaan ihan liikaa
