Jeps..Isot ovat minulla vielä kyllä pysyneet hyvästikkin pohjassa, mutta on minulla ollut muutamia isompiakin kiinni.
Pidin pari katkovuotta kalastuksesta, ennen 2005 vuoden alkua kun kävin kokeileen olkijoen anteja eka kertaa.
Olkijoessa vuonna 2005, Ihan alku kesästä.
Olin saanut edellisenä päivänä ensimmäisen olkijoki hauen, ja nyt olin heittelemässä olkijoen siltojen alla.
Katselin köyhää kalapakkiani, ja laitoin kohtuu uuden Stormin Thunderstickrangerin siimanpäähän roikkumaan.
Taisi olla 2 tai 3 kerta sitä uistinta uittamassa, noh 3 heitolla nappasi n. kiloinen hauki. Ei ollut haavia silloi ja en oikeen osannut tuota käsin ottamista.
Yritin käsin, mutta kalapääsi karkuun. Noh muutama heittolisää, mutta tyhjää täynnä.Rapalan huskyjerk piippuun ja jo nappasi. Jarru täysille, mutta ei ollut paljon väliä.Kala riuhtoi kunnolla ja tietenkin aloin jo miettimään kalan kokoa, no 10min väsyttelyn jälkeen sain sen rannan tuntumaan.Oli silmät päästä pudota. Helposti yli metrin mittainen
hauki.Arviolta n.5½-7kg. Käsin siimasta kiinni, hitaasti siimasta lähemmäs ja yritys käsillä, kala väisti, ja siimaa meni taas.Äkkiä virvelin vapaan kiinni kädet, ja pieni väsyttely..Uusi yritys. Käsin siimasta.Siimasta hidasta ja rauhallista vetoa kala lähemmäs. Käsin kalasta kiinni, Puoleksi kala jo pois vedestä, kun tämä tempaisee vedessä olevalla pyrstöllän itsensä vapaaksi. Taas kelaan kiinni ja väsyttämään, mutta kala kävi pinnalla ja sitten kela lopetti ulinan.
Pelkkä uistin tuli vedestä. Hieman aikaa "
seinää potkittuani" aloin tarkastaa uistinta..Tällainen oli näky.

Kokeillut kolvata uutta nokkalevyä, mutta yritystä liikaa ja taitoa liian vähän.

Tosiaan nokkalevyä ei ole enää, kun se hauki vei sen, kuin myös takemman kolmihaarakoukun.

Vieläkin on tuo uistin vanhassa pakissa, ihan vain muistoja varten.
Eli oma paras "isomus uistin" on Rapalan Huskyjerk!

Kakkosena tulee Stormin Thunderstick ranger, kalalla 3.6kg hauki.
PS:Anteeksi kirjoitus virheistä.
