Olisinkohan ihan tältä foorumilta lukenut joskus vinkin että kannattaisi hanan alla tai jopa liottamalla kastella uusi siima ennen puolausta? En ole itse muistanut ikinä testata...
Allekirjoittanut tunnustaa perin reilulla tavalla, notta siiman kastelemisesta ennen heittokalastamisen aloittamista, olen kylläkin jokusen rivin rustaillut. Olen sitä kuitenkin tehnyt (siis siiman märästämistä) enimmäkseen siinä tilanteessa, jossa siima ompi ollut käyttämättä pitempiä tovia. Kysymyksessä ei siis välttämättä ole ollut aivan uusi siima, vaan jo käytetty. Tässä välissä olen keksinyt vielä yhden syyn, miksi tommonen menettely tepsi, varsinkin käytetyn siiman kohdalla. Kuitusiima, niin laatukas kun se nyt sattuukin olemaan, rispaantu käydössä kuitenkin jonkinverran. Ja ne minikarvaloiset siimassa, takertuvat kuivuessaan siiman muihin samantapaisin karvaloisin. Joten kitka kasvaa. Mutta kun sen siiman on taas saanut kalastuksen kannalta odollisemman olomuodoon eli muuttunut märäksi, niin eipä kanita enää. Purkautuu puolalta juuri siinä tahdissa kuin miten laki määrää ja sääolosuhteet sallii.