Jees, elikkä isän työkaveri tuli noutamaan mut ja isäni pihasta maanantai aamuna kello 9. Siitä sitten ajeltiin yleiseen venelaituriin ja siitä kamat veneeseen ja kruisailemaan mökille.
Oltiin noin puoli yhdentoista aikaan mökillä, purettiin kamat, katseltiin tuulta vähän huolestuneina ja mentiin keittämään kahvit.
Lähdettiin järvelle ennen kahtatoista. Kuhapaikoille selälle ei ollut mitään asiaa tuolla tuulella joten sitten mentiinkin kokeilemaan haukea.
Ajettiin ensin johonkin lahdenpohjukkaan heittelemään tyhjää puoleksi tunniksi, siitä siirryttiin erään kaislikonreunaan josta mulle pari karkuutusta jerkkiin. Siinäkin sitten tunnin verran heiteltiin ja lähdettiin takaisin mökille kuin tuuli näytti vain yltyvän entisestään.
Heittelin sitten laiturilta abun reflexiä ja heti ensimmäisellä heitolla vajaa kilon hauki jonka päästin jo vedessä takaisin. Kymmenisen minuuttia tyhjää kunnes aivan laiturin viereen lippaa seurasi noin 200-250g ahven, ei ottanut kiinni. Siitä heti seuraavalla heitolla hauki kiinni Lastusen Komiaan, irtosi. Vähänaikaa vielä heittelin ja sitten menin syömään.
Illalla lähdettiin vielä hauen toivossa viskelemään uistimia samoihin paikkoihin, eipä tullut kuin alle 100g ahven ja komea tälli jerkkiin. Parisen tuntia heiteltiin ja lähdettiin lämmittämään saunaa.
Kävin sitten hakemassa kompostista matoja, vartin kaivoin ja 3 sain.

Niillä ongin sitten laiturille kaksi särkeä joista aloin tekemään syöttejä.
Tein sitten pohjaongen jossa syöttinä kasankinilta saatu ohje: kalan sisukset ja pää.
Jätin ongen laiturin väriin niin ettei se pääsisi irtoamaan vaikka isokin kala iskisi. Jarru löysällä, niin että melkein sormilla hellästi vetämällä tuli siimaa ulos. Jätin ongen pyytämään ja lähdin saunaan, kello oli noin 22.30
Puoli tuntia olin saunassa ja menin tarkistamaan ongen - siellä on kala. Aloin kelaamaan ylös ja tuntui että nyt olisi nätti ahven kiinni, sain nopeasti laiturin viereen ja perkele siellä on kuha! Äkkiä niskasta kiinni, koukku irti ja mittailemaan. 35cm oli tällä kuhalla pituutta joten takaisin kasvamaan. Kuvaa ei otettu kalasta koska kamera oli mökissä, isä ja sen työkaveri saunassa ja mä yksin laiturilla pimeässä.
Oli kyllä hieno tunne kun sai ihan mökkilaiturilta kuhan, tästä on hyvä jatkaa pohjaonginnan parissa.
Enempää en kalastanut vaan lähdin soittamaan kaverille ja katsomaan telkkaria, tänä aamuna ei ollut vesille mitään asiaa järjettömän tuulen kanssa.
Pienoinen pettymys oli kun tuuli oli kokoajan todella kova, muuten mukava reissu vaikkei kuhaa päästykään kunnolla kalastamaan. Sovittiin vielä isän ja sen työkaverin kanssa että syksyllä tullaan vielä joku viikonloppu ja kuhaa mennään kalastamaan vaikka mikä olisi, ja tietenkin syyshaukea.
Kuvia ei tullut otettua oikeastaan lainkaan, ensi kerralla sitten.
