Heittokalastus.infon opastettu kalastusretki 16.5.-18.5.2008(Juttu sisältää paljon kuvia, joten pyydän lukijalta kärsivällisyyttä mahdollisen latautumisen hitauden johdosta.)Kaikkihan alkoi hetken mielijohteesta, kun foorumilla kysyin ihmisten halukkuutta osallistua opastetulle kalastusretkelle Pirkanmaan alueella, koska opastetun kalastusretken järjestämisestä on satunnaisesti keskusteltu aiemminkin yleisellä tasolla. Asia sai sen verran kannatusta, että laitoin kaikkiaan 4 kpl tiedusteluja paikallisille kalastusoppaille. Hetken odottelun jälkeen tarjouksia alkoi tulla takaisin ja sitten alkoi armoton vertailu tarjokkaiden välillä; oli sinänsä helppoa tehdä alustava raakkaus, sillä tässä kisassa hinta ei ollut määräävä tekijä, vaan retken sisältö. Erinäisten vaiheiden jälkeen kisan voitti Pirkanmaan Luonto- ja Kalastuslomien Sampsa Liimola, joka ehdotti järvitaimenen rantakalastusta Näsijärvellä. Hän korosti, että tämä on täysin koeluontoinen juttu, sillä taimenesta oli kyllä näköhavaintoja mutta ei ollut itse kertaakaan tullut kokeilleeksi kalastaa sitä rannalta. Toiminnan koeluontoisuus ei tulevia retkeläisiä haitannut ollenkaan vaan olivat (luonnollisesti) jopa mielissään, että pääsevät taimenjahtiin. Sovin oppaan kanssa yksityiskohdat ja jäimme odottamaan sylki pitkänä reissupäivää.
Koittihan se tapahtumaviikonloppukin viimein ja kävin ottamassa mökin vastaa perjantai-iltapäivällä. Väkeä alkoi kasaantua heti jo samalla hetkellä Igors ensimmäisenä. Hyvä, että joku jäi pitämään samantien mökille vahtia, sillä oma aamupäiväni meni aivan täysin autonvaihdon ja sen oheistoiminnan merkeissä ja oma valmistautumiseni meni niinsanotusti ketuiksi. Hain Jiksun kyytiini ja kauhealla kyydillä kotiin hakemaan vermeitä kyytiin; tietenkään en onnistunut lähtemään kerralla, vaan käännyimme Ylöjärveltä takaisin kun jotain oli tietysti kiireessä unohtunut ja eikun uusi yritys.
Pääsimme kuin pääsimmekin Jiksun kanssa viimein mökille ja ravistelemaan käsiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Paikalle olivatkin jo päässeet Igorsin lisäksi Psychocowboy ja Kasankin ja herrat olivat saaneet jo pihakalusteet leviteltyä pihamaalle. Hetken päästä paikalle saapuivat Tonnikala85 ja MikkoS. Romonkin piti osallistua viikonloppuun mutta ranteensa murrettuaan joutui perumaan reissunsa, toivomme hänelle pikaista paranemista.
Perjantaina paikalle piti saapua vielä Jarskin, Juhan, Niemimin ja J-Kingin, joita odotellessa jo paikalla ollut seurue lähti kokeilemaan onneaan tien toisella puolella olevaan Näsijärven poukamaan. Lähtemisessä pientä viivästystä aiheutti Igorsin lääkkeeksi nauttima stimulantti. Hyvänä esimerkkinä: en ole koskaan nähnyt tai kuullut kenenkään solmineen viehelukkoa siiman jatkeeksi lukko-osasta, nyt sen näin. Kasankin avuliaana ja hyvätapaisena nuorena miehenä avusti Igorsia löytämään lukosta leikaripään ja loppujen lopuksi sitoi myös kauan kaivatun solmun.

Vihdoin pääsimme rantaan ja aloittamaan heittelyn. Hyvin oli hiljaista kalaosatolla ja Igors ainoana onnistui saalistamaan jonkinmoisen hauentumpin. Seuraavat kuvat puhukoot puolestaan:

Luonnollisesti heittelyn lisäksi vertailtiin varusteet, kehuttiin omat ja annettiin kavereiden vermeille neutraalit palautteet, koska omahan on luonnollisesti paras, on se sitten auto, kalastustarvike, joillain jopa vaimo, tyttöystävä jne… Kyllästyttyämme kikkailuun lähdimme takaisin mökille odottelemaan vielä seurueesta puuttuvia jäseniä ja keskittymään olennaiseen. Pian paikalle saapuikin jo Jarski ja liittyi joukkoon kummaan.
Punatakkinen MikkoS, maastopuvussa Psychocowboy, vanha herra Igors, valkeassa lippiksessä Jiksu, pieni suuri mies Kasankin, maastolippiksessä Jarski ja selin kameraan Tonnikala85.

Ja totta kai, aina kun kalamiehet kokoontuvat, niin alkaa vieheiden esittely. Valitettavasti kuvaan mukaan ajautuneet stimulantit antavat tiukkapipoisemmille väärän kuvan reissusta.

Illemmalla saapuivatkin jo Juha, Niemim ja J-King ja kuten herroilta odottaa sopii, niin…no…kertokoon kuva tarinansa…

Illanvietto alkoikin jo saavuttaa huippuaan ja pikkuhiljaa jossain vaiheessa mökkiläiset alkoivat yksitellen väsähdellä ja kun jäljellä olivat enää Juha, J-King, Jiksu, Jarski ja allekirjoittanut puhe kääntyi yllättäen pikkusuolaisen puutteeseen. Siinä tovi hehkuteltuamme (ja erään keskushermostoon vaikuttavan stimulantin toimiessa puheenjohtajana) saavutettiin päätös, että nyt tarvitaan ihan oikeasti jotain purtavaa ja eikun ”Taxii..!!”. Neljän hengen seurueemme lähti klo 02.00 taksilla Ylöjärvelle grillille poistamaan nälkäänsä Juhan jäädessä tekemään läppärin ääreen "töitä". Takaisin klo 03.00 ja kuin ihmeen kaupalla ilman fyysisiä kontakteja alkuperäisväestöön, taxia odotellessa kävimme kyllä aika reipasta sananvaihtoa erään abon kanssa. Reissun kustannukset: menomatka 20€, ruoat yhteensä 15€ ja paluumatka 20€, mutta ruoka oli hyvää. Nyt hyvillä mielin odottamaan.
Tuli aamu ja klo 7, tikkana pystyyn ja aamupalalle muun seurueen kanssa odottelemaan opastamme, joka tulisi noutamaan meidät 9.30 pikkubussillaan ja veisi meidät lähtöpaikkaamme. Toivorikkaina katselimme ulos…aurinko paistoi melkein täysin siniseltä taivaalta ja tuulta ei ollut nimeksikään. Keräsimme siinä pikkuhiljaa varusteitamme päivän koitosta varten ja oppaamme saapuikin sovittuna kellonaikana. Ahtauduimme pikkubussiin ja lähdimme matkaan suurin odotuksin ja kaikkien mielessä pyöri ajatus Pirkanmaalaisesta järvitaimenestä hyppimässä siiman päässä ja siitä poskien hehkusta, jonka tuon sisävesien sisupussin, oikean taistelijan, saalistaminen ja ylössaaminen aiheuttaisi. Pääsimme satamaan, jossa oppaamme oli varautunut seurueeseemme kahden veneen voimin ja aloimme päättää kuka menee luodoille ja kuka jää veneeseen kalastamaan. Päätettyämme kukin määränpäämme lähdimme veneillä matkaan, muut ahtautuivat Sampsan isoon Jeanneau Merry Fisher 570 –veneeseen ja allekirjoittanut ja Psychocowboy kuormittivat oppaan kaverin, Kaitsun, Terhi Sea Funia. Kaitsu jätti meidät eräälle luodolle ja lähti hakemaan toisesta veneestä kalamiehiä, jotta heittely onnistuisi paremmin jokaiselta. Nyt alkoi kelikin jo muuttua ja aikaisempi itätuuli vaihtui pohjoiseen, tuuli voimistui ja ilma viileni, koska pohjoistuuli pääsi puhaltamaan melkein Virroilta asti Näsijärven pintaa pitkin suoraan niskaamme.

Ja tällaisilla keskellä ei mitään olevilla luodoilla kulkiessaan pitää noudattaa varovaisuutta, ettei tee turhaa vahinkoa millekään eläinlajille. Lintujen pesät tuppaavat olemaan niin hyvin maastossa piilossa, että niitä ei meinaa huomata. Tämänkin pesän huomasin juuri ennen kuin meinasin astua päälle:

Yhteen asti heittelimme kuka missäkin kunnes koitti ruokatunti, kokoontuminen ja tapahtumien julkaiseminen. Nooh…mitään tapahtumiahan ei tietenkään ollut, tosin Juhalla oli ollut tärppi (tämän Terhi-kuskikin vahvisti, tosin ei voida pitävästi todistaa mahdollista lahjontatapausta…toim. huom.). Veneet ajoivat sille luodolle, jolla Psychocowboyn kanssa olimme ja aloimme keräillä tavaroita kenttäruokailua silmälläpitäen. Valitettavasti alueella oli metsäpalovaroitus päällä, joten, vaikka saaressa olikin oikea tulentekopaikka, oppaamme erämiehenä ei tulta tehnyt vaan tarjosi meille kylmän mutta erittäin maukkaan ja ravitsevan lounaan. Kyllä iso mies ja myös pienempikin taas jaksoi puurtaa eteenpäin Näsijärven oikukkaassa säässä. Lounaan aikana tiedustelin Jarskilta sen hetkisen tapahtumatilanteen ja sielläkin oli ollut valitettavan laimeaa.

Kuvassa takaa vasemmalta lukien: Juha pelastusliiveissä (miehen tuntien järkevästi jopa maalla!!), Niemim, J-King, Jiksu, oppaan kaveri Kaitsu ja edessä vasemmalla oppaamme Sampsa Liimola.

Lounaan jälkeen mietittiin iltapäivän strategiaa ja lopputuloksena Igors, J-King ja minä menimme eräälle saarelle jatkamaan rantakalastusta, kun taas muu porukka meni Näsijärven ulapalle vetouistelemaan. Myöhemmin illalla kuulin, että tuo vetouisteluosuus oli ollut erittäin tapahtumarikas (muuten kuin kalojen osalta) ja oppaammekin oli nauranut kippurassa parin jäsenemme tietotaidolle vetouistelusta ja muiden niistä antamille kommenteille. Lounaan jälkeen ilma muuttui, tuuli tyyntyi ja vaikkei aurinko kunnolla esiin tullutkaan, niin lämmintä oli.

Joitain kuvia saareltamme:

Vaikka ympäristö karua onkin, niin aina joku paikka löytyy, jonne siemensä mäjäyttää ja alkaa tehdä kasvustoa:

Niin se parhainkin päivä päättyy ja lopulta iltakuuden maissa olimme takaisin satamassa. Isona järvenä Näsijärvikin osaa olla oikukas ja juuri kun päätimme lähteä takaisin lähtöpaikkaamme, nousi äkkiä kohtuullisen voimakas itätuuli, joka vain siivitti matkaamme takaisin satamaan. Totta kai mietimme minkälaisia tapahtumia kenenkin osalla oli ollut ja kuin yhteen ääneen kaikki totesivat heittäneensä munat pataan…yllätys… J-Kingin osalta suurimmat tapahtumat liittyivät puhelimeen (herra heitti varmaankin jopa kokonaista 40 heittoa) ja esim. Raumalla porukka olikin vetänyt veneeseen 6/9,7/10,7 kg merilohet.

Oppaamme vei meidät takaisin majapaikkaamme ja hetken hänen kanssaan vielä turistuamme aloimme viettää iltaa. Illan kohokohta olikin jääkiekkomatsi FIN-SWE, joka loppujen lopuksi varasti itselleen koko mökkiväen huomion ja tietysti juur meidän kannustuksemme siivitti Suomen hienoon 4-0 voittoon arkkivihollisestamme Ruotsista. Siinä erätaukojen aikana läsnäolijat täydensivät ravintovarastojaan ja huippusuoritukseen ruoanvalmistuksen saralla ylsi vain Hervannan Jamie Oliver, diplomi-insinöörien tulevaisuuden lupaus ja Siuron sissi Jarski liekittämällä lihapiirakkansa mikrouunissa. Savun hälvettyä tutkimme vahingot:

Sunnuntaikin sieltä pikku hiljaa tuli ja oli pakko todeta reissumme päättyneeksi. Kalaa ei tietenkään tullut, mutta hauskaa oli ja puitteet olivat erinomaiset. Mökki oli tarkoitukseemme kaikilta osin juuri sopiva ja ammattitaitoinen kalastusoppaamme Sampsa Liimola teki viikonlopustamme täydellisen.
Isot kiitokset oppaallemme sekä mökki- ja reissuväelle mahtavasta viikonlopusta!