Täytyi ihan rekisteröityä, jotta pääsee kuittailemaan.
Ensinnäkin Erkylänjärven haukikanta ei ole mikään varsin suuri, joten voisitte siellä käydessä rajoittaa hieman tuota ruokakalojen ottoa. Tietenkin vahingoittuneet kalat voi ottaa. Ei siinä mitään.
Toiseksi täytyy sanoa, että paikan mainostaminen täällä tai missään muuallakaan ei ole minusta suotavaa, sillä alue on säilynyt suhteellisen rauhassa järven syrjäisen sijainnin takia ja silti nämä vähätkin reissaajat siellä päin tuntuvat roskaavan aikalailla. Eli te, jotka olette sinne päin menossa, älkäähän heittäkö roskia luontoon. Vesilintuja on myös syytä olla häiritsemättä. Varsinkin pesiviä lintuja.
Sitten tuosta "salaisesta paikasta". Jos oikein ymmärsin niin tarkoitat polkua joka kietää järveä syväkallion vasemmalle puolella.
Käsittääkseni tämä on syväkallion jälkeen yleisin kalastuspaikka Erkylänjärvellä.

Niin ja kuulimpa muuten huhua kalankiskoja, että olisit allerginen kalalle...
