Alan tänne nyt kirjoittelemaan raportteja sitä mukaa kun käydään tällä järvellä isovanhempien mökillä.
Viime perjantaina minä, siskoni, eno ja täti saavuimme mökille suunnilleen puoli 12 aikaan. Matkalla satoi paljon, mutta sade hieman laantui kun saavuttiin. Sade alkoi kuitenkin pian uudestaan, ja pitkin päivää tuli sadekuuroja. Jossain vaiheessa pääsin kuitenkin vähäksi aikaa onkimaan, ja sain 4 pientä ahventa, jotka pääsivät takaisin. Sen jälkeen sade taas jatkui. melkein koko loppupäivän, kunnes illalla sade lakkasi, ja pääsimme veneellä kalaan. Sisko sai ongella yhden särjen ja täti jonkun salakan tms. Itse heittelin ahvenen väristä ruohikko-Räsästä, joka on tuolla yleensä toiminut hyvin. Jonkun aikaa heittelin sillä tyhjää kunnes vaihdoin uuten 4-playhyn. Vaapuilla ei täällä ollut koskaan tullut saalista, mutta tämä vaikutti hyvältä. Eiä montaa heittoa mennytkään kun yksi hauen puikko nousi veneeseen. Pääsi takaisin, jonka jälkeen jonkun aikaa kalastusta, kun sisko ja täti kyllästyivät ja he palasivat rantaan. Minä ja eno jatkoimme kalastusta, ja erään kaislikon vieressä nappasi kala taas 4-playhyn, mutta ei näyttäytynyt kun pääsi irti. Hauki taisi olla. Seuraavalla heitolla aivan veneen vieressä tärppi mutta heti pääsi irti. Tämän jälkeen tyhjänpyyntiä, kunnes lähdimme.
Lauantaiaamuna n. puoli 8 aikoihin menimme enon kanssa veneellä kaislikolle, jonka vieressä edellisiltana tuntui tärppejä. 4-play jälleen siiman päähän ja ensimmäisellä heitolla pieni hauki veneeseen. Tämä sai pappia ja vietiin suoraan rantaan perattavaksi, lähellä rantaa kun oltiin. Heittelin samaa uistinta vain, ja pari kertaa paikkaakin vaihdettiin, kunnes hieman isompi hauki otti kiinni. Tämäkin päätyi ruuaksi, jonka jälkeen jatkettiin kalastusta. Mitään ei kuitenkaan enää noussut.
Kun saavuimme rantaan, menin laiturille heittelemään. Pistin jigin siiman päähän ahvenen toivossa. Muutamia heittoja ja tärähdys siiman päässä. Väsystys ja kala näkyville. Pieni hauki jälleen, ja ensimmäinen jigikala. Suoraan vedessä irrotin jigin, joka oli nätisti suupielessä. Vaihdoin Loton siiman päähän, ja jonkun ajan päästä nousi perusahven ylös. Tämä meni pannulle. Myöhemmin ei tullut enää muuta.
Lauantai-iltana oli hyvin sateista, joten kalaan ei viitsinyt lähteä. Menin vähän kymmenen jälkeen nukkumaan, ja enon kanssa lähdimme kalaan hieman puoli kuuden jälkeen. Olimme noin kolme tuntia kalassa, monenlaisia vieheitä kokeiltiin mutta ei tullut edes tärppejä. Piti lähteä rantaan kun tuuli yltyi melko kovaksi. Iltapäivällä tuuli hieman laantui, ja lähdimme kaikki neljä veneilemään. Muut eivät kalastaneet, vain minä virvelöin. Melko alussa sain minimaalisen ahvenen Lotto-lipalla, jonka jälkeen tuuli taas yltyi, ja piti lähteä.
Myöhemmin sattui hieman tuulettomampi hetki, jolloin kävin vielä vähän koittamassa laiturilta heittelyä. Lotto taas siiman päässä, ja pian tuli taas hieman uistinta suurempi ahven, joka pääsi heti takaisin. Muutamia heittoja sen jälkeen, kun kaislikossa näkyi molskahdus. Heitin kaislikon viereen pari kertaa, ja kala kiinni. Jälleen nousi pikkuhauki ylös, joka pääsi suoraan vedessä takaisin. Muutama heitto lisää, ja toinen samanlainen hauki rantaan. Tämän pääsi kuitenkin juuri ennen irroittamisyritystä irti. Sitten pitikin jo lähteä.
Kuvia en voi lisätä, sillä kuvat tuli otettua tädin kameralla, eikä omalla yhtään. Ihan mukava reissu oli, ensi viikonloppuna uudestaan
