Tänään saavuttiin Dragsfjärdiin ajoissa jo pimeän aikaan. Saatiin autolla viettää puolisen tuntia ennen kuin alkoi näkemään eteensä ja päästiin siirtymävaiheeseen kohti taimenrantaa.
Noin 10:30 tuli ensimmäinen ja viimeinen merkki taimenesta. Noin 4 metrin päästä rantakivikosta hyppäsi hienosti ilmaan joku reilun kilon kokoinen taimen.
Vesi oli niin alhaalla et rantaviiva oli siirtynyt 2 metriä alemmas mitä normaalisti. Se teki varovaisenkin kävelyn hengenvaaralliseksi, rantakivet limasia ja liukkaita.
Yhdessä vaiheessa liukastuin oikein kunnolla vaikka varovaisesti yritin pystysuorassa liikkua, vasen nilkka ja pari kylkiluuta vasemmasta kyljestä sai mukavat tällit lentäessäni kiville.
Jos olisin ollut humalassa, niin ilmalennon aikana en varmastikaan olisi ehtinyt funtsaamaan et nyt lennetään ja pää täytyy nostaa ylös. Nyt ehtisin sen miettimään ja kävi hyvin.
Varoituksen sanana kerron et älkää menkö tapaninpäivänä kännissä leikkimään kivikkorannoille!!
Tästä veden matalasta korkeudesta oli muitakin huonoja seikkoja ilmassa. Nämä matalat taimenrannat oli niin törkeen matalia tänään et uistinta joutui vapa ihan pystyssäkin uittamaan liian vilkkaasti. Tiesin tai oikeastaan arvasin tämän asian heti kun rannalle hämärissä astuin.
Kiva ja mielenkiintoinen päivä oli joka tapauksessa. Kalastus oli kaikesta huolimatta mukavaa ja mieltä rentouttavaa. Grillaustuokio ja pieni nuotiolla lämmittely kruunasi vielä päivän.
Elikkäs ei oikeen enempää muuta sanottavaa kuin se et tämä reissu oli kalattomuudestaan huolimatta yksi hienoimmista "laatupäivistä"..
