Kap Verde.
Pe. Aurinko nousi kello seitsemän ja niin minäkin. Päivän ohjelmaa olin jo suunnitellut hyvissä ajoin joten ei tarvinnut miettiä mitä tekisin. Kalastuspaikkojen etsiminen alkoi. Runsaan kolmen kilometrin päässä oli laituri jossa tiesin kalamiehiä oleskelevan. Sinne sekaan sitten ilmaannuin ja kokeilin josko kotimaiset hyväksi havaitut pyyntivälineet kelpaisivat näille hieman eksoottisimmille kaloille. Eivät muuten kelvanneet, mutta sainpa arvokasta tietoa huomista päivää varten.
La. Aamiaisen jälkeen reppu selkään ja takaisin laiturille jossa oli jälleen jo paikallisia ongella. Ongintamuotona oli ainoastaan pohja-onginta. Syöttinä käytettiin joko kalanpalaa tai katkaravun paloja. Annoinkin sitten naapurille joka onki pelkästään siimaa heittämällä toisen kalastussettini käyttöön ja vastaavasti hän antoi minulle kalanpaloja. Kaveri sai ylös lähes kymmenen kalaa oman saaliini vain muutamaan kalaan. Tuli sitten toinenkin paikallinen kalamies ja pyysi saada käyttää onkeani, annoinkin hänen kalastaa sillä toisella setillä ja itse nautin auringonpaisteesta ja välillä kokeilin onkimista oikeastaan aika huonolla tuloksella.
Tietenkin sitten porukkaa kerääntyi siihen huomattavasti enemmän ja paikalle ilmaantui myöskin koulupoikia jotka jotakin yrittivät minulle selittää. En oikein ymmärtänyt mitä pojat tahtoivat kunnes eräs vanhempi mies selvitti että pojat tahtoisivat saada ongenkoukkuja joita näkyi kalastusrasiassani. Sainkin niitä jakaa sitten melkein urakalla kun aina oli jokin käsi niitä pyytämässä. Onneksi olin varautunut moiseen ja sainkin niitä koukkuja sitten jaetuksi kaikille pyytäville. Annoin vielä jokaiselle painojakin käytettäväksi. Kyllä olimme sitten sekä minä että pojatkin varmaan tyytyväisiä ja nyt meitä kalamiehiä olikin laiturilla aikamoinen määrä.
Kalat olivat aivan kuin pasurin ja ahvenen sekoituksia, tosin tuli sieltä itselleni yksi aivan punainenkin pikkukala.
Su Aamulla lähtö kokopäiväiseen merireissuun jonka yhteydessä oli mahdollisuus myös kalastukseen tai snorklaukseen/uimiseen. Itselläni ei ollut vaikeuksia valita mitä tekisin. Veneen ankkuroitua kalastusvälineet veteen ja syötiksi kalanpaloja. Kuvassa jonka liitän oheen näkyy tyypillinen kala joita etupäässä laiturilla ja tämäntapaisella merimatkalla saadaan. Kun kyllästyin näiden pikkukalojen pyytämiseen kokeilin myös hieman järeämmällä kalustolla. Kuhan jiggaamiseen tarkoitetuilla jigeillä ei ollut menekkiä ja samoin mustekalauistimetkaan eivät saaneet täkäläisiä kaloja houkuteltua. Muuten reissu oli aivan onnistunut. Mukana oli ihmisiä viidestä eri kansalaisuudesta ja opaskin oli englantia puhuva erittäin mukava ja huumorintajuinen nuori Italialainen nainen. Kaloja tosin narrasi lähinnä laivan henkilökunta ja minä.
Ma Aamulla pikainen käynti laiturilla. Syöttikalojen puutteessa kokeilin jälleen kotimaisia pyydyksiä. Pienet jigit ja lipat eivät taaskaan olleet mitään kalojen mieliruokaa joten sainkin niitä sitten uittaa kirkkaassa vedessä ilman kalojen häirintää. Tulipa jälleen poikiakin sinne ja lainasin heille kalapakkini ja molemmat kalastussettini. Pojatkin tahtoivat kokeilla hieman uistimia ja he ottivatkin pakista kokeeksi Par:n tekemän vaapun ja toiseen settiin El Samun Nipsun.
Itse keskityin saamaan itselleni seuraavaksi päiväksi kalastusreissua paikallisten kalastajien kanssa.
Emme tosin oikein ymmärtäneet toisiamme mutta viereeni istui mies joka ilmoitti omistavansa pienen veneen jolla voitaisiin huomenna mennä merelle. Kertoi että ei tahtoisi maksua kuin bensan kulutuksesta ja vastaavasti hän saisi kaiken mahdollisesti saamamme kalat myydäkseen ne sitten eteenpäin. Hieman arvelutti kun olisi sitten pitänyt maksaa bensoista hieman etukäteen. Tosin bensat eivät maksaisi kuin noin 20 Euroa joten ei tuo summa ainakaan konkurssiin veisi. Sanoinkin sitten että maksan puolet nyt ja loput sitten huomenna. Kävelessäni hotelliin takaisin oli kyllä sellainen tunne että taidanpa olla kymppiä köyhempi, mutta huomenna nähdään.
Ti Aamulla jälleen laiturille. Emäntäkin jo vihdoin sanoi että meinaako herra lainkaan uima-allasalueelle tutustua. Sanoinkin että kyllä siellä varmaan vielä ehtii olemaan kunhan nämä tärkeimmät asiat saa ensin järjestymään. Rannalla ei, yllätys, yllätys eilistä miestä näkynytkään. Nou hätä, siinä sitten hetken jälleen istuin ja ajattelin että kyllä sinne merelle oikeastaan pitäisi päästä joten.. marssein tilaamaan elämäni ensimmäisen syvämerenkalastusreissun. Hintaa oli aivan riittävästi kun
hintahaarukka oli 90 – 150 € vain neljän tunnin reissusta. No kaikkea varmaan täytyy elämässään kokeilla joten tilasin ko reissun torstai päiväksi. Tosin ei ihan kaikkea kannata kokeilla joten muutama asia on minultakin jäänyt kokematta, ja jää
Toimistossa oli ruotsinkielentaitoinen mies joten kommunikointi oli hieman helpompaa. Samoin sain tietää että käyttämäni ongenkoukut olivat aivan liian isoja kun oikea koko olisi lähinnä salakoille tarkoitettu koukkukoko. Tosiaankin näillä kaloilla oli suu aika pienenkokoinen. Lähdimme sitten ko miehen kanssa yhdessä laiturille ongelle ja mukaansa hän otti pakastimesta muutaman kalan joista saimme kunnon syöttejä.
Itse heittelin toista pohja-onkisettiä ja tämä tummaihoinen kaverini heitteli toista settiä. Saipa kaveri jonkin isomman kalan käymään syöttiinsä. Olikin aika riskin tuntuinen eikä meinannut tulla lainkaan vedestä ylös. Eikä sitten tullutkaan kun veti itsensä laiturin tukijalkojen sekään ja sinne jäi sitten uiskentelemaan ja kaveri sai vetää lopuksi poikkimenneen siimanlopun kelalle.
Kaverini lähti jonnekin asioilleen ja istuin siinä sitten yksin kun yllättäen eilinen veneenomistama kalastaja saapui paikalle. Selvitti että oli tullut jotakin ongelmia mutta jos tahtoisin niin tunnin päästä voitaisiin lähteä merelle. Tosin olisi vielä tarvinnut hieman lisää rahaa etukäteen bensaa varten. Samalla tämä ruotsinkielinen kaverini saapui paikalle ja sitten alkoikin paikalliseen tyyliin sopiva ”keskustelu”
Ei sillä mitään venettä ole ja edellisetkin rahat se on jo saanut menemään kurkusta alas. Itse en tietenkään ymmärtänyt mitä he sitten keskustelivat mutta melkein voisin lyödä vetoa että kaikki sanat eivät olisi sopineet edes paikallisten lapsien kuultavaksi. Kyllä siinä sitten kädet kävivät ja ”keskustelu” kuului varmaan kilometrin päähän. Näytti jo hetken että siitä siunaantuisi oikein käsirysy mutta sitten ”kelmi” poistui aika liukkaasti takavasemmalle. Istuin vielä hetken ja poistuin sitten hotelliin.
Ke Vaimon kanssa koko päivän saaren pääkaupungissa kiertelemässä kahdestaan. Jokainen hiemankin vanhempi mies tietää kuinka ”hauskaa”

on kierrellä naispuolisen kanssa vaatekaupoissa. No siihen se lähes koko päivä menikin ja iltapäivällä sitten kävin katsomassa minkämoinen tuo uima-allas oikein oli. Ihan mukava ....
[
i]To Kapteeni jyräytti kaksi 150 hv sisäperämoottoria käymään ja suuri valkoinen kalastusvene suuntasi ulkomerelle. Mukana oli Tanskalainen nuoripari, yksi minun ikäiseni Ranskalainen ja minä. Kaksi apupoikaa laittoi vetouistimet vetoon. Osa oli kuin isoja Rapalan uistimia ja osa oli mustekalajäljitelmiä. Mustekalajäljitelmät pomppivat aivan pinnan tuntumassa. Istuin perässä olevalla kääntyvällä tuolilla pidellen kädessäni ainakin viisi kiloa painavaa isoa Shimanon merikelaa joka oli jäykässä tonnikalavavassa. Aluksi ajattelin että koko helahoito varmaan lähteen räpylöistä jos hieman isompi kala siihen syöttiin tarttuu. Mutta keloissa olikin vielä varmistusnaru jolla kela oli ankkuroitu telineeseen ja eo tilanteessa estäisi moisen. Siimana oli plus millin luokkaa olevaa monofiilisiimaa ja tapsina jotakin teräsvaijerilta vaikuttavaa.
Sitten vapa suorastaan tempaistiin käsistäni ja näin olisi varmaan tapahtunutkin jollei vapa olisi ollut telineessä. Kelalta häipyi hurjaa vauhtia ainakin parisataa metriä siimaa ja jossakin kaukana näkyi kuinka iso sinimarliini hyppäsi komean loikan. Sitten hurjaa vauhtia kala lähti vetämään siimaa oikealla josta onneksi jo apumiehet olivat kelanneet toiset uistimet pois tieltä. Kapteeni oli pysäyttänyt aluksen ja sitten vasta oikea taistelu alkoi. Olin saanut pumpatuksi kalaa noin sata metriä lähemmäksi kun se jälleen päätti syöksyä ulkomerelle. Kelan räikkä huusi jatkuvasti ja rupesinkin jo ajattelemaan että varmaan siima loppuu tätä menoa.
Kela vain jatkoi pärisemistään kunnes........heräsin. Olin laittanut kellon soittamaan aamuaikaiseen jotta en olisi nukkunut liian myöhäiseen kun auto aamulla tuli minua hakemaan.
Nyt sitten tämä reissu olikin täyttä totta eikä mitään unensekaista unelmointia. Istuin valkoisen veneen takapenkillä ja pumppasin kalaa veneeseen. Tunne oli kuin olisin vetänyt vavalla jätesäkkiä joka hieman pyristeli. Puoli minuuttia aiemmin oli apumies vapavyö apunaan tartuttanut kalan jota nyt sitten yritin saada veneeseen. Vastaisku, jonka apumies teki olisi varmaan normaalista kalasta jättänyt vain pään ja ruodot jäljelle, niin voimakas tuo vastaisku oli. Vajaa kymmenisen minuuttia myöhemmin kala oli valmis koukattavaksi. Jos ihan rehellisiä ollaan niin ko kala ja erityisesti sen taisteluhalu oli minulle pettymys. En voi olla lainaamatta erästä kertomusta toiselta keskustelupalstalta jossa saaliina oli Wahoo.
Lainaus erään kalamiehen kertomuksesta....
....”Takilan lasku ja 1 min waho haukkas syötistä puolet,olisi kannattanut laittaa lisä kouk-
ku niin olisi sekin kala saatu ylös.Uudet viritelmät ja 1/2 niin kunnon koukutus,vas.puolen vapa
notkahti ja siima lähti juoksemaan n:150m,vapa käteen ja pumpaamaan.Waho laittoi vastaan
aika kovaa ja hyppi hianosti n 20 min ja kala oli taka kannella tapettuna ,ja kädet hapolla.”
Hmm.. kuvassa oleva kala näyttäisi jopa pienemmältä kuin itseni saama, nähtävästi sitten Meksikossa on pirteämpiä kaloja..
http://www.paikkaauringossa.fi/kertomukset/962 Jatkoimme vielä ajoa ja saimme nähtäväksemme delfiinin joka kisaili laivamme kanssa. Itse mietein mitähän ne syövät kun en ole kuullut että ne uistimeen tarttuisivat vaikka aivan uistimien ohitse uivat. Samoin parvi lentokaloja kävi meille näyttäytymässä. ”Lentävät” muuten hämmästyttävän pitkiä matkoja aivan vedenpinnan yläpuolella. Uskoisin että tuollaisen viitisenkymmentä metriä nuo pisimmät loikat olisivat. Veneeseemme tuli vielä toinenkin wahoo mutta sitten syönti hiljeni ja loppuajan saimme vain istua ja nauttia auringonpaisteista meri-ilmasta.
Rannassa sitten perinteiset pönötuskuvat ja kala perattavaksi. Pituutta ei mitattu mutta jos olisin jaksanut sen nostaa kokonaan ilmaan niin ei se paljoa minua lyhyempi olisi. Tosin tuo paino ei yksistään estänyt kalaa ylösnostamatta vaan se että se oli niin liukas käsin pideltäväksi. Painoakaan en siinä hässäkässä huomannut kysyä mutta jälkeenpäin laiturilla paikallisilta kysyessäni sanoivat sen
painavan 15 kiloa joka ainakin itselleni tuntuu liian kevyksi sanottuksi. Olisin luullut sille painoksi ainakin 20 kiloa mutta kun ei niin ei.
ps. myöhemmin laiturilla ollessani ko vene tuli kaksi kertaa takaisin ilman että olisi yhtään kalaa tullut. Maksaa 150 € ja saa istua veneessä neljä tuntia. Ei taida tämäkään kalastusmuoto ihan tervejärkisten hommaa olla.
Pe Hieman omatuntoani rauhoitellen vietein laatuaikaa vaimon kanssa allasalueella ja ostoksilla lähikaupungissa.
La Aamulla laiturille. Muutaman kalan jälkeen ( syöttinä hotellin aamupalasta mukaan tarttunut mustekalan lonkero ja Amerikan pekonia) Sovein paikallisten kalamiesten kanssa (ruotsinkielisen kaverini opastuksella) iltakalastuksesta. Paikkana olisi jälleen laituri mutta mahdollisuus isojakin kaloja saada olisi huomattavasti parempi kuin päivällä. Siispä taskulamppu mukaan reppuun ja nyt sitten koukkukoko saikin olla isompaa kokoa. Itse otin mukaan kuhanjigejä joihin sitten isohkoja kalanpaloja saisi kiinnitettyä.
Laiturin päässä ei ollut minkäänlaista valaistusta joten koko homma onnistui vain taskulamppujen valossa. Nyt oli mukana kalastamassa muutama oikea kalamieskin. Heillä oli vapoja joiden kärjessä oli valo josta näkyi sitten pimeässäkin mahdollinen tärppi. Tosin sekään ei ko kalamiehiä auttanut vaan parhaan saaliin sai pikkupoika joka heitti painolla varustettua koukkua ilman vapaa tai kelaa. Saaliiksi hän sai noin kolmekiloisen hain? näköisen kalan. Kyllä harmittaa kun kamera jäi hotelliin ja näin ollen ei yhtään kuvaa tästä reissusta. Hauskaa siellä oli kun tuntui että toiset olivat vain tulleet viettämään aikaansa ja kalastus oli ikäänkuin sivuseikka.
Aikaa siellä sai kyllä kulumaan ja vaimo hieman jo oli otsa kurtussa kun puoli kahdeltatoista yöllä palasin. Minun piti alun perin tulla jo kymmenen aikaan mutta kun aika tuntui menevän kuin siivillä niin..... Sanoi vielä että oli tuntunut kuin olisi ollut ”vieras piru väärässä helvetissä”, kun ei ollut ketään kenestä olisi illalla edes juttuseuraa saanut.
Su Koska kyseessä ei ollut kalastusmatka, vaikka vaimo moista jo epäilikin

, niin koko päivä menikin sitten rannalla. Komeat olivat mainingit missä uida ja vesi oikein suolaista. Samalla sai hieman leputella jalkojaan kun jo ensimmäisestä päivästä alkaen jokin ihmeellinen särky iski jalkoihin siten että pystyin koko loman aikana kävelemään vain puolisen kilometriä kerrallaan ja sitten oli pakko istua hetkeksi jolloin särky helpotti. Sitä se on kun on kuudenkympin ja kuoleman välillä
Ma. Vaimo lähti kiertämään saarta opastetulle reissulle ja minä.....juu kyllä, laiturille

. Naputtelin sitten ostamaani käännöskoneeseen portugaliksi sana kerrallaan muutaman lauseen jolla yritin sitten päästä paikallisten kalastajien mukaan merelle. Tuli siihen jälleen tämä ruotsinkielinen ja sanoinkin hänelle että pyrkii juttelemaan noiden aivan tavallisten kalastajien kanssa kun en mitään muuta kaipaisi kun vain edes katsomaan paikallista kalastusta. Tuli takaisin ja sanoi että yksi tuttu? kalamies ottaisi minut mukaansa mutta tahtoi siitä 70 €. Sanoin että en todellakaan ajatellut moista summaa maksaa jolloin hän mene uudelleeen kysymään. Nyt olisi hinta laskenut 40 € mutta en suostunut.
Sanoin että en ymmärrä mikä ihme siinä sitten moisen summan maksaisi kun ajatellaan että siellä rannalla oli katamaari vene jolla olisi päässyt 50 € maksavalle jiggausreissulle. Itselleni jäi hieman arveluttamaan josko tämä kaverini sitten olisikin yrittänyt rahastaa minua ja sopinut aivan jotain muuta kalastajan kanssa. Mene ja tiedä, mutta omituiselta tuntuu kun ajatellaan että esim. hotellin siivoojan kuukausipalkka on 200 € ja tuskin kalastajatkaan mitään useita satoja tienaisi. siellä onkiessani vieressä oli Englantilaisnen kalamies jolla oli mahdottoman hieno keksintö mukanaan.
Solmuntekokone pienille ja suurillekin ongenkoukuille. Sillä sai aivan hengettömiin ongenkoukkuihin kauniin solmun. Koukku vain laitettiin pötkömäiseen vehkeeseen ja sitten sen pötkön ympäri kierrettin siimaa ja lopuksi lukko pötköstä auki ja kaunis solmus aivan olemattomaan koukkuun. Kyllä siinä olisi ollut käsintyehden aika vaikea homma.
Itse en suoraan päässyt kalastajien kanssa keskusteluun kun ne toivat saaliinsa niin siellä oli mahdoton tungos ja kamala hälinä joten ei siihen sekaan mahtunut. Kalastajienkin kalat perattiin aina siellä laiturilla joten voitte uskoa että aika hälinä ja puheensorina siellä oli.
Ti ja
Ke sitten vaimon kanssa hotellialueella ”laatuaikaa” viettämässä.
To olisi pitänyt lento lähteä päivällä mutta lento 16 tuntia

myöhässä.
kuva 1. Tässäkö sitten kalamiehen paratiisi
kuva 2 Ensimmäistä kertaa lähdössä kaloja katsomaan.
kuva 3 tämännäköisiä normaali "laiturikalat"
kuva 4 5 ja 6 kalastusmatka.
kuva 7 oli tietenkin hotellialueella vihreätäkin