Kalamara
Pastori & laatuvahti
Aktiivi
Jäsen
 
Poissa
Viestejä: 769
Profiili
|
 |
« Vastaus #177 : 12.10.08 - klo:17:33 » |
|
Oli kaunis syyspäivä. Taivaalla lentelivät perhoset, vesilinnut, fasaanit, varikset, ketut...paitsi, notteivät perhoset, eivätkä ketut lennelleetkään. Mutta olkoot nyt tarinassa mukana kummiskin. Jos ei muuten, niin ainaskin oikeanlaisen henkevyyden luomiseksi tähän nimenomaiseen tarinaan. Niin, eli kaunista oli päivälöinen vallan. Ja Kalamara suunnisti maisemavaihtajansa avustuksella otsikossakin mainitulle saarelle. Mukanaan, kuinkas muutenkaan, kalajahtiin tarvittavat pelit ja vempaimet. Ilman liikutus oli havaittavissa lännestä päin ja siinä puolenpäivän maissa se olikin sellainen, perin sopivalta tuntuva. Aurinkokin paisteli oikein mukavasti ja väkeä ramppaili rannalla varsin runsain joukkioin. Joten mitä parahin päivä heittokalajahtia silmillä pidäen.
Aloitus tuli tehty jo tutuksi tulleella paikalla, joka varsin vastapäätä Sisä-Hattua sijaitseepi. Kahlupöksy-tuntuma antoi sen kaltaisen aistimuksen, nottei se veden lämpötila enää mikään trooppinen olekaan. Vedet näin, yleisesti ylestäen, olivat varsin alhaalla, joskin eivät kummiskaan aivan niissä matalluuksissaan, jossa niitä joskus huuli perin pyöreänä, havaittu on olevan. Jokka tappauksessa: heittokalajahtia minä siis aloitin ja vavan varta viipotin. Kuten jokunen muukin, ketä sekä rannoilla, että venheissäkin, tihrusilmilläni olin havaitsevinaan.
Koska vääräkätis-umpimielinen ja varsin pitkäkin heittelytovi ei antanut meikälle minkäänmoista toivoakaan kalojen läsnäolosta, katsoin mitä parhaimmaksi, siirellä ruhoni Hatulle. Ja tämän mainion suunnitelma myös toteutin. Tosin, jokunen vesilintu-legioonahan minua hieman hidastella yritti, muttei kunnon heittokalahenkilö moisesta hätkähtää. Hän jatkaa vaan urheasti kahlailuaan, saavuttaakseen päämääränsä. Näin myös allekirjoittanut asioitaan toimitteli. Vaan eipä tuo siirtyminen mitenkään kalojen läsnä olemista vahvistanut. Jos jokin vahvistui, niin se oli ilman liike lännestä käsin. Sinnepäin katseita luotessain olin havaitsevina valkoisia hattaroita aaltojen harjoilla, jotka vielä keskipäivän tietämillä, loistivat vallan poissaolollaan. Siinä aikansa vapaa viipotettua, kahvia naukkailtua, sekä keksiä massuteltuaan, havaitsin, notta jokseenkin toi toivo ompi kadottanut kipinänsä vallan. Joten katselinkin paremmaksi poistua siltä nyppylältä, sekä pyyhkiä myöhemmin vedetkin kahlupöksyjeni pohjista.
Ja jos meikä kerran jotakin ompi päättänyt, niin... hän ainaskin kolme varttia vielä jahkaile päätöksensä kanssa. Ja sitten joko toteuttaa sen tahi ompi toteuttamatta vallan. Tällä kertaa tuli valittu toi ensimmäinen vaihtoehto ja siirretty rujo ruhoni takaisin suuremman saaren kamaralle. Ja koska noi kipinätkin jo kateissa näyttivät olevan, painelinkin takaisin, maisemavaihtajaa kohti. ...Paitsi, notta koukkasin vielä toispuolen uimaranta sijaitsevilla kallioilla, jossa kummiskin vielä vapaani vikkelästi viipotin. Ja kas! Eipä tuntenut karmaiseva kourani sielläkään muuta kuin joitakin koukun trehvejä Telluksen kanssa. Positiivista jos siitä viimeisestä erästä löytää yrittää, niin ehkä nyt sen kummiskin, nottei tullut ainakaan kaluste-tappeluita...ei kun kalusto-tappioita.
Mutta päivä se vieri hiljalleen iltaan. Taivaalla lentelivät vesilinnut, varikset... Ja Kalamara lähti kotio. Meni omaan kotiinsa, jossa nyt tämän nimenomaisen tarinan voorumille laittelee.
|